Adv.kirkon logo Kasvis-ravintola


 

Betel-kirkon historiaa

Suomen Lähetysseuran lähettinä Ambomaalla ollut Frans Hannula työskenteli varsinaissuomalaisten herättäjänä lähetysasiaan. Hänen toimintansa aikana Turun lähetysystävien sydämissä syttyi ajatus lähetyskirkon pystyttämisestä Turkuun.

Betel-kirkon suunnitteli aikansa nimekkäin turkulainen arkkitehti Frithiof Strandell. Kirkko valmistui kesällä 1906 ja vihittiin käyttöönsä 1.7.1906. Myöhemmin toinen kirkon päätytorneista purettiin ja sen tilalle Kristiinankadun päähän rakennettiin vuonna 1929 Erik Bryggmanin suunnittelema funktionalistinen torni, joka muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden hänen Yliopistonkadun varrelle suunnittelemansa hotellin kanssa. Kokonaisuuteen kuuluvat myös Yliopistonkadulta kirkon terassille johtavat portaat.

Monien vuosien ajan Betel-kirkko oli aktiivisen toiminnan keskus. Vuonna 1936 Betel-kirkko siirtyi konkurssin kautta Turun lähetysyhdistykseltä Luterilaiselle kirkolle. Hengellistä toimintaa jatkamaan perustettiin Lähetysyhdistys Betel.

Seuraavaksi Betel-kirkossa toimi Mikael Agricola –säätiö. Vuonna 1981 kirkon omistajat myivät kiinteistön kirkkoineen Polar-rakennus Oy:lle.

Adventtikirkon omistukseen Betel-kirkko siirtyi 1983 ja perusteellisen saneerauksen jälkeen se vihittiin käyttöönsä loppiaisena 1985.

Vuonna 1987 ostettiin Perttelin kirkon entiset urut ja ne korjattiin uudenveroiseen käyttökuntoon. 1990-luvulla kellotornin rappaus korjattiin ja alakerran tiloja laajennettiin.

» Lue lisää



» Betel-kirkko tänään

» Etusivulle